Käyttäjien kommentteja
-
Suomalaisuutta parhaimmillaan! Balancion ei pahemmin koreile, sisältö ratkaisee. Ehdottomasti karuimmalta näyttävä joulutervehdys tuli tänä vuonna teiltä. Sisältö on mieluinen. Kiitos. Ansaitsette kiitoksen muutenkin, olen tyytyväinen palvelun käyttäjä.
- Jussi H, Helsinki -
Sain palvelun toimintaan eilen, ja olen jo ihan myyty! Loistavaa kerrrankin tietää, mihin se kaikki raha sieltä tililtä häviää. Ruokaan näyttäisi kuluvan yllättävän paljon, mutta siihen kyllä panostankin ihan mielellään.
- Annimaria V, Jyväskylä -
Oli erittäin valaisevaa huomata, että olemme käyttäneet esimerkiksi ruokaan todella paljon rahaa. Olemme laskeneet, että ensi vuonna säästyy jopa 7000 euroa, kun käytämme eurot fiksummin. Balancionista voit vaikkapa kerran viikossa vilkaista, mitä taloudelle kuuluu.
- Tytti V, Tampere -
Balancion pelasti päiväni. Tietysti viime hetkessä täytettyyn veroilmoitukseen sain kaikki tarvittavat lisätiedot hetkessä Balancionista.
- Mikko, Espoo -
Olipa hämmentävää nähdä aktiivinen kulutushistoriansa viimeisen kahden vuoden ajalta. Tämä on juuri se palvelu mitä olen kaivannut ja koettanut Excelillä simuloida.
- Mika O, Vaasa -
Ongelmani liittyi Nordean yritystilin käyttöön; lataus alkoi epäonnistua kesällä. Henkilönne tekivät töitä ongelmani eteen ja vaikka se ei poistunut ao. syiden vuoksi, arvostan hyvää viestintää ja asiakaspalvelua minulle päin, saa kertoa myönteisen palautteen tiimille =) Siirryin osakeyhtiöpohjalle kesällä eli palkansaajaksi yritykseeni ja siirrän yritykseni tilin kohta Tapiolaan. Jatkossa minun ei välttämättä tarvitse saada Oy-tiliäni haun piiriin, joten ongelma pienenee kohdaltani. Tiedän, että palvelunne ei ole suunnattu yrityksille. Palvelunne on todella hyvä; ensimmäinen, joka päihittää noin 15v vanhan viritetyn excel-taulukkoni =) ja aion pysyä jäsenenä jatkossakin. On ilo seurata toimintanne ja palvelun kehittymistä ja esimerkillistä asiakkaan huomioimista; kuten viestisikin osoittaa.
- Kimmo, Vantaa -
Jälleen kerran annan positiivista palautetta. Kylläpä toimii jouhevasti tämä palvelu, haut ovat nopeita, toimii jopa uudella IE9:llä jne… Keep up the good work! Vielä jos jossain vaiheessa saatte pankkitunnistautumisen tai uuden mobiilivarmenteen mukaan niin tulee vielä turvallisempi olo

- Mika R. -
Aivan priima palvelu teidän putiikissa, siitä pisteet kotiin
Bongasin palvelunne eräältä säästäväisyyttä ja saituruutta käsittelevältä foorumisaitilta, ja hyvältä se vaikuttaakin. Eipä tartte pelata minkään puolivillaisten excelien kanssa.
- Pasi K, Järvenpää -
Taas kerran tuli todenneeksi, miten hyödyllinen palvelu Balancion lopulta on. Se auttoi ymmärtämään syitä kuukauden ylimenneeseen budjettiin, antoi hyvän idean ylimenon korjaamiseen, auttoi asettamaan pitkäaikaisia säästötavoitteita sekä pohtimaan sitä merkittävää vaikutusta mikä palkkatyöllä ja palkan suuruudella on omaan ja koko perheen talouteen. Ei siis ole epäilystäkään etteikö tämä olisi hemmetin hyvä palvelu!
- Jaakko, Tampere -
Kiitos erinomaisen hyödyllisestä ja hyvintoimivasta ohjelmasta!
- Raimo S, Hollola -
Keväällä kävimme läpi tulo- ja menokategoriat Balancionin ensimmäisellä versiolla. Samalla kävimme läpi mihin tavoittelemme tänä vuonna. Vuosi elettiin, ilman kummempaa kamreeriotetta talouteen. Ei kerätty kuitteja, ei laskettu yhteen. Ja nyt kun vuosi on lopussa, trendit on juuri ne mitä mietimme keväällä!
- Toni P, Lahti -
Itseasiassa pidän siitä että olette riippumattomia pankin järjestelmästä. En ole vielä kokeillut mutta aion pian kokeilla tuoda kahden eri pankin tietoja järjestelmään. Onnistuisiko tämä omassa verkkopankissa. No ei ikinä.
- Ira L, Helsinki -
Olen itse toiminut pidempään ATK-alalla ja ollut tekemisissä monen web-pohjaisen järjestelmän kanssa. Balancionin käyttöliittymä on mielettömän hyvin toteutettu, toimiva, helppokäyttöinen! Järjestelmän tarve on kyllä todellinen, olen itse vastaavaa kaivannut.
- Guido, Espoo -
Nyt kun kaikki toimiin hienosti ja ensimmäinen kuukausi takana, voin ylpeänä kertoa ensimmäistä kertaa elämässä siirtäneeni säästötililleni kaksisataa euroa. Tavoitteena oli ensin satanen kuussa, mutta näin hienosti kävi. Toivottavasti jatkuu samalla mallilla. Ehkäpä minä opin tämän rahankäytön vielä! Kiitos!
- Laura L. -
Balancionin palvelu on todella toimiva ja yrityksen kehityshalukkuus hämmästyttää. Annoin palvelusta palautetta saadakseni toivomani kehitysaskeleet mukaan seuraavaan versioon. Pian Balancionilta soitettiinkin ja palvelua suunniteltiin yhdessä eteenpäin. Balancionin nöyryys kehittää palvelua todellisesti asiakkaita kuunnellen on erittäin harvinaista. Tällä asenteella palvelusta on mahdollista tulla maailmanmenestys!
- Timo, Lohja -
Olen testaillut palveluanne ja olen ollut todella tyytyväinen. Kiitos siitä!
- Mika L, Seinäjoki -
Balancionin asiakaspalvelu on aina ollut positiivinen yllätys. Joulun aikaan viimeksi oikein hätkähdin positiivisesti. Jatkakaa suuntaa näyttävää työtänne!
- Roope K, Tampere -
Kiitos todella helppokäyttöisestä talouden verkkopalvelusta. Käyttöönotto sujui huomaamatta ja mitä enemmän ominaisuuksiin perehtyy, sitä paremmalta se tuntuu. Ihmettelen sitä, miten edullisesti tätä palvelua voi käyttää. Yrityskäyttöön tarkoitetut talouden suunnitteluohjelmat ovat hinnaltaan aivan toista luokkaa, mutta ne voisivat ottaa mallia tästä älykkäästä tavallisen kuluttajan verkkopalveusta. Arvioni perustuu vuosikymmenien kokemukseen pankki- ja rahoitussunnitteluohjelmien parissa.
- Pekka P, Oulu -
Tämä on hieno palvelu. Just kuin mulle tehty. Hyvä, että viime yönä maltoin mennä lainkaan nukkumaan

- Liisa, Helsinki -
Liityin lopulta maksavien asiakkaiden joukkoon beta-vaiheen kokeilun jälkeen, koska kiusaus kasvoi liian suureksi. Kyky ymmärtää omaa taloutta paremmin on yksinkertaisesti vastustamaton lupaus palvelulta. Tavallaan on aivan sama montako euroa palvelumaksua vastaan voisi teoriassa vuodessa säästää, koska lopulta on kyse vain siitä, pystyykö perustelemaan itselleen miksei menojaan kannattaisi vaivautua seuraamaan. Ei, en pystynyt, koska tiesin jo, että se on mahdollista kohtuullisella vaivannäöllä. Tämä jos mikä lupaa hyvää Balancionin tulevaisuuden kannalta.
- Jukka N, Helsinki
Median mielipiteitä
Myös lukuisat median edustajat ovat testanneet Balancionia. Lainauksen perässä olevasta linkistä pääset lukemaan koko jutun
-
Balancion on kelpo malliesimerkki siitä, millaisen hyvän verkkopalvelun pitäisi olla: selkeä ja helppokäyttöinen.
MikroPC 8/2010 -
Balancion kokoaa verkkopankista tilitapahtumat, lainat, korttiveloitukset ja muut tapahtumat hienoiksi graafeiksi ja tilastoiksi. On kiinnostavaa voida seurata, paljonko on käyttänyt tänä vuonna rahaa matkusteluun, ruokakauppoihin ja ravintoloihin. Aineistoa voi lajitella ja hakea monipuolisesti, ja tiedoista voi rakentaa menojen ja tulojen tavoitebudjetin.
Tietokone 11.12.2010 -
Balancion 1.5 tarjoaa helposti omaksuttavaa tietoa omasta taloudesta päätösten tueksi ja helpottamaan kompastuskivien löytämistä ja ennakointia. Vaikka Balancion on maksullinen palvelu, se maksaa itsensä moninkertaisesti käyttäjälle takaisin. Viiden euron kuukausihinnalla saat sellaisen tietoiskun tilanteestasi, että herätys toimintaan on melkeinpä shokeeraava, jos olet ennen käyttöönottoa elänyt rahojesi kanssa kuin sika pellossa.
Saituri 30.11.2010 -
Yleensä mieluusti vältän ylisanoja, mutta nyt on pakko tunnustaa, että palvelu on suorastaan hämmentävän korkeatasoinen. Tällaiselle palvelulle on todellista käyttöä ja se on suunnattu auttamaan ihan tavallista mattimeikäläistä.
Antti Marttinen, päätoimittaja, Taloustaito 24.11.2010