15.7.2010 | 15:39
Heinäkuun blogi: ”Ilmastointilaitteita ja hikisiä t-paitoja”


Balancion

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihimme! Pyrimme jatkossa olemaan dynaamisempia myös kotisivujemme sisällön suhteen. Osana tätä tulemme kirjoittamaan blogia ajankohtaisista oman talouden teemoista. Puhumme aiheista suoraan ja avoimesti henkilökohtaisten omaan talouteen liittyvien löydösten kautta.

Hiki tulee viilennystä etsiessä

Heinäkuu 2010 jäänee kaikille mieleen ainakin siitä, että ilmastointilaitteiden kauppa kävi voimakkaampana kuin koskaan ennen. Itsekin testasin eilen kannettavien ilmastointilaitteiden saatavuutta. Noin sadas puhelu tuotti tuloksen, kun eräs ilmastointilaitteiden asentaja möi minulle säälistä omassa käytössään olleen laitteen. Vilpoisia terveisiä Nummelaan! Gigantti oli tiettävästi myynyt jo yli 10 000 laitetta tänä kesänä, näin kuulin huhuna eilen. ”Balancion-henkisesti” käytettyä tavaraa ostamalla säästin yli 50 % (tarkemmin 437 €) laitteen hankintakulussa. Rehellisesti sanottuna eilisessä osumassa taisi olla enemmän kyse sinnikkyydestä ja tuurista kuin tahdosta tehdä taloudellisesti järkeviä valintoja.

Ilmastointilaitteen hankinta oli itselleni hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeaa tiettyjen kuluerien ennakointi joskus on. Kun tarve on riittävä, ostopäätökset syntyvät nopeasti. Jos puheet siitä pitävät paikkansa, että yli 10 000 ihmistä osti pelkästään Gigantista ilmastointilaitteen vaikkapa 400 euron keskihintaan, niin tällöin neljä miljoona euroa vaihtoi omaisuuttaan tänä kesänä, kiitos auringon ja helteiden!

Kuumalla myydään esimerkiksi ilmastointilaitteita, hellehattuja, uimapukuja ja jäätelöä. Viileänä kesänä menee kaupaksi sateenvarjoja, sadetakkeja, äkkilähtöjä jne. Kaikki tämä kertoo siitä, kuinka oman talouden hallinta on myös tilanne- ja olosuhderiippuvaista. Kaikkea ei voi eikä pidäkään voida ennakoida. Kuitenkin juuri siksi asioiden tulisi olla siinä kunnossa, että koko oma talous ei mene kuralle mahdollisten nopeiden hankintatarpeiden ilmaantuessa.

Tuulettimen ansiosta minulla on nyt yksi hyvin nukuttu yö takana. Voisin melkein toivoa, että hellettä riittää tulevinakin vuosina, jotta voin myöhemmin perustella tuon hankinnan myös rationaalisella tasolla.

Slovenian terveiset

Kävimme perheeni kanssa viikon matkalla Sloveniassa (reittinä Ljubljana-Piran-Bled-Ljubljana). Halusimme vierailla itsellemme toistaiseksi vieraassa maassa, jossa  perheellä olisi hyvä olla. Myös nähtävää tulisi riittää yhden maan sisällä viikoksi, vieläpä kohtuulliseen hintaan. Nuoret perheelliset tietävät erityisen hyvin, että pienten lasten kanssa matkustaessa tulee huomioitua erilaisia asioita kuin sinkkupariaikoina. Liukumäki pelastaa päivän, jäätelötötterö toisen ja sorsien syöttely ilman kiirettä kolmannen. Suosittelen tässä välissä Sloveniaa kaikille!

Matkan aikana huomasin lomasta huolimatta peilaavani lomakokemuksia työhöni ja Balancionin missioon auttaa kodin talouden asioissa. Yksi merkittävä havaintoni oli, että ehkä ensimmäistä kertaa koskaan huomasin olevani melko rento rahankäyttäjä lomallani. Aiemmassa elämässäni (ennen omaa valaistumistani talouden asioista vuonna 2006) hotellin hinta oli määräävä tekijä hotellin valinnassa. Nyt otimme Bled-järven rannalta suurehkon sviitin parvekkeella, mahtavilla näkymillä ja puolihoidolla (hinta 160 € per yö), kun aikaisemmin olisin etsinyt sitä edullisinta (usein ilman ilmastointia) mukamas fiksusti kuluttaen.

Finnmatkojen myynti- ja markkinointijohtajanakin toiminut Piiu Pukkila ihmetteli minulle aikanaan ääneen, että miksi ihmiset lähtevät kärsimään lomillaan? Nyt ymmärrän mitä hän tarkoitti. Miksi panostamme matkaan, jos asumme kuitenkin ahtaasti, mahdollisesti kuumassa ja todennäköisesti huonoilla näkymillä? Eikö loman tarkoitus ole nauttia elämästä ja rentoutua kiireiden keskellä? Mistä tämä johtuu – sitä siinä terassilla illalla vaimoni kanssa pohdimme. Ehkä meissä asuu kaikissa joku perushalu kuluttaa fiksusti, mutta tosiasiassa heitämme euroja roskiin väärissä asioissa, joten meille ei jää rahaa nauttia niistä hetkistä, joihin todella kannattaisi panostaakin hieman.

Mistä itse voisit säästää? Ja mihin haluaisit säästää?

Mieti, onko itselläsi asioita, jotka olet omassa mielessäsi leimannut tuhlailuksi. Mieti sitten, ovatko ne itse asiassa juuri niitä asioita, joihin haluatkin panostaa lisää. Tämän jälkeen kokeile, löydätkö vielä tapoja rahoittaa omat intohimosi säästämällä niissä asioissa, joilla ei ole sinulle lopulta niin paljon merkitystä.

Kun siis elämme keskimäärin fiksusti rahan kanssa arjessa, niin omien intohimojen kohdalla ei tarvitse säästää! Meille perheenä matkustus on yksi yhteisistä intohimoistamme. Emme siksi enää kokeneet huonoa omaa tuntoa panostaessamme perheen kanssa vietettyyn lomaan merkittävästi. Tiesimme, että meillä on siihen varaa, koska olimme eläneet alkuvuoden fiksusti – ja tämä kaikki, vaikka nettotulomme olivat keväällä laskeneet merkittävästi vaimon siirryttyä ansiosidonnaiselta äitiysrahalta hoitovapaalle.

Lopuksi toistona haastan sinut ajattelemaan asiaa hetken: mitkä ovat niitä asioita, joihin todella haluat panostaa? Toisaalta mieti, mitkä ovat niitä kulueriä, joissa säästämällä voit toteuttaa paremmin itseäsi – elää ja kuluttaa paremmin omien arvojesi mukaisesti? Kun teet näin, saatat kokea positiivisen ”ahaa-elämyksen”: hei, minulla onkin tähän varaa!

Jussi Muurikainen

Perustaja/ toimitusjohtaja, Balancion Oy

Kommentit

No comments yet.

Jätä kommentti