TIEDOTEJULKAISUVAPAA 19.3.2013 KLO 13.00
Balancion sulkee verkkopalvelunsa
Yksityishenkilöiden talouden hallintaan, suunnitteluun ja seurantaan erikoistunut Balancion lopettaa verkkopalvelunsa 29.3.2013. "Kiitollisena, mutta samalla haikeana totean, että emme ole saavuttaneet liiketoiminnallisia tavoitteitamme ja siten joudumme sulkemaan palvelumme", toteaa Balancionin perustaja ja toimitusjohtaja Jussi Muurikainen. "Päätös on meille erityisen raskas, koska Balancion on ollut omalla alueellaan kiistaton edelläkävijä. Onnistuimme rakentamaan vaikeissa olosuhteissa erinomaisen palvelun ja saimme tuhansia tyytyväisiä käyttäjiä", jatkaa Muurikainen. Toteamukseen on helppoa yhtyä, sillä Balancion on saanut useissa riippumattomissa arvioissa varauksettomia kehuja sekä kotimaassa että Suomen rajojen ulkopuolella.
Balancion on neuvotellut viime aikoihin saakka useiden tahojen kanssa yhteistyöstä. "Pankit, muut finanssialan toimijat, mediatalot ja muutama suuri kuluttajapalveluja tarjoava yritys on ollut kiinnostunut yhteistyöstä. Emme kuitenkaan päässeet neuvotteluissa maaliin saakka, vaikka lähellä sitä usein oltiinkin. Haasteellisin jakso alkoi kuitenkin jo vuoden 2011 lopulla erään merkittävän kaupallisen sopimuksen kariuduttua aivan viime metreillä, vuosien neuvottelujen jälkeen. Tämän jälkeen olemme omistajien päätöksellä neuvotelleet lähinnä Balancionin liiketoiminnan kokonaisesta tai osittaisesta myynnistä", vahvistaa Muurikainen.
Suomessa on viime vuosina koettu vahvaa startup -yrityshuumaa. Juhlahumun keskellä usein unohtuu, että jokaista onnistumista kohti tulee moninkertainen määrä epäonnistumisia. "Lopullinen läpimurto on usein hyvin pienistä asioista kiinni, kuten meidänkin kohdalla voi hyvin sanoa", miettii Muurikainen. "Balancion läpäisi kymmeniä, jopa satoja portteja, joihin se olisi voinut jäädä kiinni. Ratkaisevaksi kompastuskiveksi muodostui se, että emme lopulta saaneet yritysasiakkaita riittävän nopealla aikataululla innostumaan yhteistyöstä. Tämä olisi ollut välttämätöntä yhtiömme taloudellisten toimintaedellytysten turvaamiseksi. Sitä ensimmäistä ja erityisesti ohjelmistoalalla valtavan tärkeää referenssisopimusta ei saatu kasaan, vaikka neuvotteluja käytiin monenkin osapuolen kanssa vuosia", kiteyttää Jussi Muurikainen.
"Olen nöyrästi kiitollinen asiakkaillemme yhteisestä matkastamme. Yhtä kiitollinen olen lukuisille tukijoillemme, yhteistyökumppaneillemme ja rahoittajillemme kaikesta siitä mitä yhdessä saavutimme. Balancion -palvelun hyödyntämisen mahdollisuuksia muodossa tai toisessa tutkimme edelleen. Toivottavasti yhteinen tarinamme saisikin vielä ansaitsemansa jatko-osan", päättää Muurikainen.
Balancion on perustettu vuonna 2008. Sen omistavat toimiva johto ja joukko yksityissijoittajia.
Huom! Kaikki yhteydenotot: Balancion Oy, toimitusjohtaja Jussi Muurikainen +358 (0)50 567 3100
www.balancion.com
Sulje ikkuna